Työllisyyspalvelujen seuraava kysymys: mitä palvelujen jälkeen tapahtuu?

Suomen kunnissa eletään työllisyyden kannalta vaikeaa aikaa. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa, kuntien vastuu työllisyyden hoidosta on vahvistunut ja samalla sosiaalisen työllistämisen palvelurakenteeseen esitetään merkittäviä muutoksia.

Elokuun 2026 lopussa kuntien työllisyyspalveluissa oli 329 600 työtöntä työnhakijaa. Heihin sisältyivät myös kokoaikaisesti lomautetut. Työttömien työnhakijoiden määrä oli kuusi prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli 68 700 työnhakijaa, viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Aktivointiaste oli kuitenkin 17,3 prosenttia eli lähellä edellisvuoden tasoa. Työvoimakoulutuksiin ja valmennuksiin osallistuminen lisääntyi, mutta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien määrä väheni.

Luvut kertovat, että palveluja käytetään enemmän. Ne eivät kuitenkaan vielä kerro, millaisia muutoksia palveluilla saadaan aikaan.

Siksi seuraava kysymys kuuluu:

Mitä asiakkaalle tapahtuu palvelun aikana ja sen jälkeen?

Osallistuminen ei vielä kerro vaikuttavuudesta

Työllisyyspalveluissa seurataan asiakasmääriä, palveluihin osallistumista ja palvelujaksojen toteutumista. Tiedot ovat tarpeellisia, mutta ne eivät yksin osoita, onko asiakkaan tilanteessa tapahtunut todellista muutosta.

Vaikuttavuuden kannalta pitäisi pystyä vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:

• Mistä tilanteesta asiakas tuli palveluun?
• Mitä hänen työ- ja toimintakyvyssään, osaamisessaan tai elämäntilanteessaan tapahtui?
• Mihin hän siirtyi palvelun jälkeen?
• Jatkuiko hänen polkunsa työhön, koulutukseen tai seuraavaan tarkoituksenmukaiseen palveluun?
• Missä kohdassa eteneminen pysähtyi?
• Kuka otti vastuun seuraavasta vaiheesta?

Kaikki asiakkaat eivät siirry suoraan työhön. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan ihmisen kohdalla merkittävä tulos voi olla myös työ- ja toimintakyvyn vahvistuminen, arjen hallinnan paraneminen tai valmius siirtyä seuraavaan palveluun.

Siksi vaikuttavuuden tarkastelussa tarvitaan sekä työllistymistä kuvaavia mittareita että tietoa asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden muutoksista.

Vastuu ei voi päättyä organisaation rajalle

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kunnille ja kuntien muodostamille työllisyysalueille vuoden 2025 alussa. Suomessa toimii 45 työllisyysaluetta.

Kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus kuuluvat nykyisin hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Palveluja tuottavat myös säätiöt, yhdistykset ja muut palveluntuottajat. Lisäksi asiakkaan polulla voivat olla mukana esimerkiksi Kela, oppilaitokset, työnantajat sekä terveydenhuollon ja kuntoutuksen toimijat.

Jokainen toimija voi hoitaa oman osuutensa hyvin, mutta asiakkaan polku voi silti katketa toimijoiden välissä.

Tämän vuoksi tarvitaan yhteinen tapa johtaa kokonaisuutta. On sovittava, mitä eri palveluilla tavoitellaan, miten tieto asiakkaan tilanteesta siirtyy ja kuka vastaa etenemisestä palvelun vaihtuessa.

Yhteistyö ei voi perustua vain siihen, että asiakkaalle annetaan uuden toimijan yhteystiedot. Tarvitaan yhdessä sovittuja siirtymäkohtia, vastuita ja käytäntöjä.

Hallitus esittää merkittävää muutosta sosiaalisen työllistämisen rakenteeseen

Hallitus antoi 21.9.2026 eduskunnalle esityksen sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Kyse on tässä vaiheessa hallituksen esityksestä. Eduskunta käsittelee lakiehdotukset ja päättää niiden hyväksymisestä.

Esityksen mukaan kuntouttavaa työtoimintaa, sosiaalista kuntoutusta sekä vammaisten henkilöiden työtoimintaa ja työllistymistä tukevaa toimintaa koskevat nykyiset säännökset kumottaisiin. Niiden tilalle tulisi uusi toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelu.

Uuden palvelun osana voitaisiin järjestää esimerkiksi työtoimintaa, valmennusta, ryhmätoimintaa sekä muuta yksilöllistä tai ryhmämuotoista tukea. Palvelu olisi määrärahasidonnainen, ja siihen osallistuminen perustuisi vapaaehtoisuuteen. Se ei olisi nykyisen kuntouttavan työtoiminnan tavoin yhteydessä työttömyysturvan ehtoihin.

Esityksen mukaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki kumottaisiin vuoden 2027 alussa. Nykyisille asiakkaille olisi kuitenkin puolen vuoden siirtymäaika 1.1.–30.6.2027. Tänä aikana asiakkaat olisi tarkoitus ohjata heidän tarpeitaan vastaaviin palveluihin.

Lakien on tarkoitus tulla pääosin voimaan 1.7.2027. Aikataulu toteutuu kuitenkin vain, jos eduskunta hyväksyy esityksen.

Uudistus jakaisi tehtäviä uudella tavalla

Hallituksen esityksen tarkoituksena on selkeyttää sosiaalihuollon ja työvoimaviranomaisten työnjakoa.

Työllistymisen edistäminen kuuluisi nykyistä selvemmin työvoimaviranomaiselle. Sosiaalihuolto keskittyisi henkilöihin, joiden työ- ja toimintakyky tai mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan ovat olennaisesti heikentyneet ja jotka tarvitsevat sosiaalihuollon erityistä tukea.

Samassa yhteydessä hallitus esittää myös uutta työllisyyspoliittista tukea. Työvoimaviranomainen voisi myöntää harkinnanvaraista tukea yhdistyksille ja säätiöille hankkeisiin, joilla parannetaan pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työnhaun ja työllistymisen yleisiä edellytyksiä.

Tuki myönnettäisiin julkisessa hakumenettelyssä. Työvoimaviranomainen määrittelisi haettavien hankkeiden tavoitteet, kohderyhmät, keston ja kustannusten korvaamisen perusteet. Lakiesityksen mukaan uuden tuen olisi tarkoitus tulla voimaan 1.4.2027.

Tämä avaa säätiöille ja yhdistyksille uuden mahdollisuuden, mutta ei takaa toiminnan jatkumista entisellään. Palveluntuottajien on pystyttävä kuvaamaan entistä selvemmin:

• kenelle niiden toiminta on tarkoitettu
• mitä muutosta toiminnalla tavoitellaan
• miten toiminta liittyy alueen muihin palveluihin
• miten asiakkaan etenemistä seurataan
• millaisia tuloksia rahoituksella saadaan aikaan.

Palveluntuottajan on löydettävä paikkansa uudessa kokonaisuudessa

Työhönvalmennussäätiöille ja muille sosiaalisen työllistämisen toimijoille muutos ei tarkoita vain yhden palvelun vaihtumista toiseen.

Se voi vaikuttaa asiakasohjaukseen, palvelujen sisältöön, sopimuksiin, rahoitukseen ja henkilöstön osaamistarpeisiin. Samalla on ratkaistava, suuntautuuko toiminta ensisijaisesti toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistamiseen vai työnhakijan etenemiseen kohti koulutusta ja avoimia työmarkkinoita.

Kaikkea toimintaa ei tarvitse sijoittaa vain toiseen näistä. Rajapinta on kuitenkin tehtävä näkyväksi. Muuten vaarana on, että vastuut jäävät epäselviksi ja osa asiakkaista putoaa palvelujen väliin.

Palveluntuottajan kannattaa nyt arvioida ainakin:

• nykyisten asiakkaiden tarpeet ja mahdolliset tulevat palvelupolut
• oman toiminnan paikka sosiaalihuollon ja työllisyyspalvelujen välissä
• yhteistyö kunnan, työllisyysalueen ja hyvinvointialueen kanssa
• mahdollisuus hakea uutta työllisyyspoliittista tukea
• toiminnan tavoitteet ja vaikuttavuuden mittarit
• osaaminen, jota uudessa toimintaympäristössä tarvitaan.

Nyt tarvitaan yhteinen tilannekuva

Suuri muutos ei toteudu pelkällä uudella lailla. Se toteutuu vasta, kun eri toimijat ymmärtävät muutoksen samalla tavalla ja muuttavat sen yhteisiksi käytännöiksi.

Kunnissa, työllisyysalueilla, hyvinvointialueilla ja palveluntuottajissa tarvitaan nyt yhteistä keskustelua siitä, ketä palvellaan, mitä tavoitellaan ja miten asiakas siirtyy palvelusta eteenpäin.

Tarvitaan myös yksinkertainen tapa seurata, etenevätkö sovitut asiat ja millaisia vaikutuksia muutoksilla on. Tällaista johtamisen välinettä voisi kutsua työllisyyden vaikuttavuuspulssiksi. Sen avulla tarkasteltaisiin säännöllisesti esimerkiksi asiakasohjausta, palveluihin pääsyä, asiakkaiden siirtymiä, työ- ja toimintakyvyn muutoksia sekä yhteistyössä havaittuja ongelmia.

Tarkoituksena ei olisi rakentaa uutta raskasta raportointia. Tarkoituksena olisi tehdä näkyväksi, missä onnistutaan, missä palvelupolku katkeaa ja mitä pitäisi seuraavaksi korjata.

Pitkä kokemukseni työllisyyden, työ- ja toimintakyvyn, palveluprosessien ja verkostomaisen johtamisen parissa on opettanut, että suurten muutosten ratkaiseva vaihe alkaa vasta päätösten jälkeen. Silloin yhteinen suunta on muutettava vastuiksi, käytännöiksi ja toimiviksi palvelupoluiksi.

Juuri tähän työhön tuon oman kokemukseni: yhteisen tilannekuvan muodostamiseen, muutoksen vaikutusten arviointiin ja sellaisten ratkaisujen rakentamiseen, jotka kantavat myös arjessa.