Kalenteri voi täyttyä ja tehtävälista lyhentyä, vaikka se asia, jonka vuoksi työhön ryhdyttiin, ei helpotu lainkaan.
Tämä on hankala ajatus. Onhan työtä tehty, sovitusta pidetty kiinni ja valmista saatu aikaan. Silti lopussa voi joutua kysymään, mitä kaikesta tekemisestä seurasi.
Siksi kokeilisin toisenlaista aloitusta. Ennen kuin sovimme, mitä ryhdymme tekemään, kuvittelisimme hetken, jolloin työ on jo onnistunut.
Mikä silloin on toisin ja kuka sen huomaa?
Puhummeko samasta lopputuloksesta?
Yhteinen suunnitelma voi näyttää selvältä, vaikka jokainen odottaisi siltä hieman eri asiaa. Erot eivät välttämättä tule esiin niin kauan kuin puhutaan yleisellä tasolla. Kaikki voivat kannattaa samaa tavoitetta omista lähtökohdistaan.
Vasta tarkempi keskustelu näyttää, mitä kukin tarkoittaa.
Siksi käyttäisin alussa aikaa siihen, että toivottu muutos saadaan kuvattua tavallisin sanoin. Niin selvästi, että myös työn ulkopuolella oleva ymmärtäisi, mitä tavoitellaan. Jos se ei onnistu, asiaa pitää ehkä vielä selvittää yhdessä.
Tässä tarvitaan myös niitä ihmisiä, joiden arkeen muutosta haetaan. He voivat kertoa, mikä nykytilanteessa todella hankaloittaa elämää tai työn tekemistä. Samalla voi käydä ilmi, että olemme tarttumassa asiaan, jota he eivät pidäkään suurimpana pulmana.
Se voi olla yllättävä ja vähän epämukavakin havainto. Mutta mieluummin kuulisin sen alussa kuin siinä vaiheessa, kun kaikki on jo tehty.
Lopusta voi nähdä paremmin alkuun
Kun ymmärrämme, mihin haluamme päästä, voimme katsoa taaksepäin. Mitä on täytynyt tapahtua, jotta toivottu muutos on mahdollinen?
Tämä voi muuttaa käsitystä tarvittavasta työstä. Jokin asia pitää ratkaista paljon aiemmin kuin ajattelimme. Mukaan tarvitaan joku, jota emme vielä ole kuulleet. Osa suunnitellusta tekemisestä voi jäädä pois.
Juuri tämä tekee ajatuksesta minulle kiinnostavan. Se antaa luvan harkita tekemistä ennen kuin siihen sitoudutaan.
Hyväänkin ideaan voi kiintyä nopeasti. Kun sitä on valmisteltu ja esitelty muille, siitä luopuminen alkaa tuntua vaikealta. Silloin toivoisi, että joku kysyisi rauhassa, miten idea auttaa siihen, mitä yhdessä tavoitellaan.
Vastaus voi vahvistaa suunnitelmaa. Se voi myös saada muuttamaan sitä.
Molemmissa tapauksissa tiedämme paremmin, miksi jotakin kannattaa tehdä.
Tekeminen pitää itsestään ääntä
Arjessa sovitut tehtävät vaativat huomiota. Määräajat lähestyvät, asioita odottaa valmistumista ja etenemisestä pitää kertoa. Alkuperäinen tarkoitus jää helposti kaiken tämän taakse.
Vähitellen onnistuminen alkaa tarkoittaa sitä, että sovittu työ valmistuu ajallaan.
Valmistumisesta saa iloita. Sen eteen on nähty vaivaa. Silti matkan varrella pitäisi voida palata kysymään, onko tekemisestä syntymässä sitä hyötyä, jota lähdettiin hakemaan.
Jos vastaus on epäselvä, tarvitaan yhteistä tarkastelua. Mitä tiedämme nyt enemmän? Mitä emme osanneet ottaa huomioon? Onko suunnitelmassa jotakin, jota pitäisi muuttaa?
Aikataulun keskellä pysähtyminen voi tuntua hankalalta. Vielä hankalampaa on saattaa loppuun työ, jonka puutteet jo tunnistetaan, mutta joihin ei enää ehditä tai uskalleta tarttua.
Siksi suunnan tarkistamiselle pitäisi olla tilaa ennen loppuarviointia.
Kenen arjessa onnistuminen näkyy?
Työtä tehneet tietävät, mitä kaikkea on saatu aikaan. Heidän kokemuksensa rinnalle tarvitaan niiden ihmisten näkemys, joita varten työtä tehtiin.
Mikä heidän mielestään helpottui?
Vastaus voi olla odottamaton. Meille pieneltä näyttävä asia on voinut olla heille ratkaiseva. Jokin tärkeänä pitämämme muutos on puolestaan saattanut jäädä kokonaan huomaamatta.
Myös se pitäisi saada sanoa, ettei mikään vielä helpottunut. Silloin pääsemme selvittämään, mitä jäi puuttumaan. Ehkä jotakin pitää korjata. Ehkä tarvitaan enemmän aikaa. Tai ehkä alkuperäistä ongelmaa ei ymmärretty riittävän hyvin.
Kaikki hyöty ei näy heti työn valmistuessa. Siksi olisi hyvä sopia jo alussa, kuka palaa asiaan myöhemmin. Muuten oma osuutemme päättyy juuri siinä vaiheessa, kun sen seuraukset alkavat näkyä.
Ajatus, jonka haluan ottaa mukaan
Lopusta aloittaminen kiinnostaa minua myös strategian toimeenpanon sparrauksessa. Haluan tutkia, auttaisiko se yhdistämään tavoitteen ja arjen tekemisen nykyistä tarkemmin.
Koko matkaa ei tarvitse osata ennustaa. Työn aikana opitaan, ja käsitys toivotusta lopputuloksestakin voi muuttua. Mutta jos alussa on pysähdytty miettimään, mitä varten työtä tehdään, on matkan varrella jotakin, johon palata.
Ennen seuraavaa tehtävälistaa kysyisin siis tämän:
Mistä joku aikanaan huomaa, että tämä kannatti?