Olen pohtinut, kuinka helposti uudistumisen tarve yhdistyy siihen, että jokin on mennyt huonosti. Talous heikkenee tai toiminnalle ei ole enää entiseen tapaan kysyntää. Silloin muutokselle löytyy peruste, jonka useimmat ymmärtävät.
Vaikeampaa on huomata uudistumisen tarve silloin, kun toiminta sujuu ja tuloksetkin ovat hyviä. On tehty paljon työtä ja saatu aikaan toimivaa. Miksi sitä pitäisi muuttaa?
Silti ympärillä voi tapahtua sellaista, mikä vähitellen muuttaa oman toiminnan merkitystä.
Ajattelen vaikkapa palvelua, jota on järjestetty vuosia samalla tavalla. Osallistujat ovat tyytyväisiä, mutta joukko pysyy samana eikä uusia ihmisiä juuri tule mukaan. Hyvä palaute kertoo niiden kokemuksesta, jotka ovat löytäneet paikalle. Sen perusteella emme vielä tiedä, mitä muut tarvitsisivat tai miksi he eivät tule.
Ehkä ajankohta ei sovi. Ehkä osallistumisen tapa tuntuu vieraalta. Tai tarve on muuttunut sellaiseksi, ettei nykyinen palvelu siihen vastaa. Silloin viestinnän lisääminen ei välttämättä auta. Pitäisi päästä kuulemaan myös niitä, joita emme tavallisesti kohtaa.
Samanlaisen pohdinnan äärelle voi joutua, kun pitkään tehtävässä ollut työntekijä lähtee. Ensimmäinen ajatus on saada tilalle uusi ihminen. Työt odottavat tekijäänsä.
Ennen hakuilmoitusta voisi kuitenkin katsoa tehtävää uudesta suunnasta. Vuosien aikana siihen on saattanut kertyä tekemistä, josta osa on edelleen tarpeellista ja osa säilynyt tottumuksesta. Samalla organisaatio saattaa tarvita osaamista, jolle vanhassa tehtävänkuvassa ei ole ollut paikkaa.
Tilanne tarjoaa mahdollisuuden uudistumiseen. Siihen tarttuminen vaatii malttia juuri silloin, kun olisi kiire löytää uusi tekijä.
Uudistumisen vaikeus liittyy usein siihen, että nykyiseen tapaan on hyvät syynsä. Sitä on rakennettu sen ajan tarpeisiin ja käytettävissä olevilla voimavaroilla. Siihen liittyy osaamista ja ylpeyttä tehdystä työstä. Ei siitä ole helppo ottaa etäisyyttä.
Minusta mennyttä työtä voi arvostaa ja silti kysyä, mitä nyt tarvitaan. Aikanaan tehty ratkaisu on voinut olla hyvä, vaikka tänään valitsisimme toisin.
Uuden toimintatavan hyödyistä ei kuitenkaan ole samanlaista kokemusta kuin tutusta. Muutos vaatii aikaa ja rahaa, eikä onnistumisesta ole varmuutta. Nykyisen jatkaminen tuntuu helposti turvallisemmalta.
Olennaista olisi huomata, milloin jatkamme harkiten ja milloin lähinnä tottumuksesta.
Ehkä omaa organisaatiota kannattaisi välillä katsoa ulkopuolisen silmin. Mitä ehdottaisimme, jos tutustuisimme toimintaan nyt ensimmäistä kertaa? Mitä pitäisimme arvokkaana ja minkä kohdalla ihmettelisimme, miksi näin tehdään?
Vastaus voisi yllättää meidätkin.